lauantai 26. huhtikuuta 2014

Tallinnassa reissailua ja muita kuulumisia

Taas kerran viime postauksesta on vierähtänyt aivan liian kauan. Ei vaan tätä ennen ole ollut mitään erityistä kerrottavaa.
 Pääsiäisloman alkaessa suuntasin Joensuuhun ystäväni kanssa yhteisen ystävämme luo ja viivyin siellä 2 yötä. Pääsiäismaanantaina lähdimme sitten vanhempien kanssa ajamaan mummoni luo Keravalle ja tiistaina lähdimme vanhempieni sekä tätini ja hänen miesystävänsä kanssa Tallinnaan. Siellä tuli shoppailtua ja syötyä hyvin sekä tutustuttua kaupunkiin. :) Löysin melkein kaiken mitä halusinkin ja enemmänkin, rahaakin meni yli 200 euroa, mutta ei se niin vaarallista ole, koska shoppailen loppujen lopuksi aika harvoin. Tänne blogiin en ostoksiani jaksa kuvata, ellen sitten myöhemmin innostu tekemään siitä erillistä postausta. Järkkäriä en tällä kertaa halunnut ottaa mukaan, koska ainahan on vaara, että se varastetaan enkä sitä riskiä tahtonut tällä kertaa ottaa. Niinpä kuvasin kännykälläni, jossa on kyllä aika hyvä kamera. Enää en kyllä käytä vanhaa samsungiani, vaan Nokia Lumia 925:ta. Nokia Lumia 800 jäi Tsekkeihin, koska sitä mallia ei enää valmisteta, joten minulle lähetettiin sitten 925! :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän luuriin, hyvä kamera ja juuri minulle sopivat ominaisuudet. Mutta nyt asiaan, muutama kuva reissusta:



Olde Hansan ruoka oli aivan taivaallista! Kyseessä siis ravintola, jonka teemana on keskiaika. 


Torstaina siis palasimme Tallinnasta Suomeen, emmekä vielä jaksaneet ajaa takaisin kotiin, joten jäimme vielä yhdeksi yöksi Keravalle. Perjantaiaamuna soitin sitten kesätyöpaikalleni ja ilmoitin ottavani työn vastaan. Samalla sain tietää, milloin työni alkaa ja mitä työhön kuuluu. Työskentelyni Lieksan terveyskeskuksessa alkaa 30.6. ja olen potilastoimistossa, jossa sitten luvassa on arkistointia, postin vientiä ja muita paperihommia. Mielestäni tuo työn alkaminen on aika ihanteellinen ajankohta, koska saan levähtää koulun loppumisen jälkeen muutaman viikon.

Maanantaina pitäisi palata takaisin kouluun. Ensi viikko on vapun takia tosin hieman repale ja perjantaina alkaa lukion opettajien kahden viikon lomautus. Se siis tarkoittaa sitä, että heidän tuntejaan ei ole ja joudumme opiskelemaan itsenäisesti. Lieksan kaupunki kun säästää, eikä ajattele yhtään meitä nuoria opiskelijoita. Tekisi mieli käydä sanomassa Lieksan valtuustolle pari valittua sanaa. -.- Jonkinlainen lukujärjestys meillä on sillä viikolla, mutta tosiaan kaikki aineet on opiskeltava itsenäisesti kahden viikon ajan. Mietin vain, että mitäköhän siitäkin tulee...... No, tulen tänne sitten päivittämään, että miten niistä viikoista oikein selvisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti