sunnuntai 24. elokuuta 2014

Arkea ja pikkuloma mökillä

Hei taas kaikille! Jälleen kerran on yksi viikko vierähtänyt koulun ja muun arjen parissa. Pakko sanoa, että nyt alkaa tämä koulun käyminen jo väsyttää, vaikka vasta kaksi viikkoa on aherrusta takana....Mietin vain, mitenköhän poikki olen sitten koeviikolla. :''D Tällä viikolla olen mennyt aikaisemmin nukkumaankin kuin yleensä, mutta silti olen aamuisin ollut aivan rättiväsynyt, jopa väsyneempi kuin silloin, kun menen nukkumaan myöhemmin! Mistäköhän johtuu, epäilen kyllä vahvasti pimentyneitä iltoja ja harmaata säätä. Vaikka kuinka minä syksystä tykkäänkin, niin kuitenkin se tuo mukanaan kaamosväsymyksen ja jonkinmoisen alakulon. Pitäisi muistaa syödä niitä vitamiinitabletteja.

Mutta nyt sitten itse postauksen aiheeseen. Kuviin ja selostuksiin, että mitä sitä oikein on tällä viikolla tullut tehtyä.


IMG_7167
Siinä se ihanuus vihdoin on! Tykkään tuosta repusta todella paljon, se on söpö ja käytännöllinen. Miinukseksi on tosin sanottava, että tuo magneettinapilla kiinni laitettava läppä aukeilee koko ajan. Onneksi tuossa repussa on nyörit, joilla saa kiristettyä repun "suuaukon" kiinni, niin etteivät kirjat putoile holtittomasti pois.
IMG_7060
Innostuin eräänä iltapäivänä tekemään lämpimän ruoan lisäksi tuollaisen todella yksinkertaisen salaatin. Tai no, en tiedä voiko tuota salaatiksi kutsua, koska tuossahan on vain tomaattia, kurkkua ja raejuustoa. Oli salaattia tai ei, niin älyttömän maukasta se oli silti!
IMG_7061
Eilen perjantaina koulun jälkeen suuntasin tavalliseen tapaani äidin kyydillä porukoille viettämään viikonloppua. Kauppareissun aikana isä soittikin ja kysyi, tahtoisimmeko lähteä mökille, koska mummoni sekä tätini olivat tulleet sinne aivan extempore. (Toinen mökkimme on siis isäni suvun "sukumökki" ja isäni sekä tätieni lapsuudenkoti). Menimme siis käymään juurikin siellä sukumökillä ja illalla menimme omalle mökillemme yöksi, joka siis on hyvin lähellä sukumökkiämme. Yllä oleva kuva on omalta mökiltämme. Oli aivan täydellisen tunnelmallinen ilta, peilityyni vesi, muutama pilvenriekale, raikas alkusyksyn tuoksu ja vasemmalla häämötti kaunis auringonlasku. Kertakaikkisen täydellistä.


IMG_7079

IMG_7105 Mitäpä olisi mökki-ilta ilman nuotiota?

IMG_7123 Ja totta kai kunnon mökkeilyyn kuuluu myös nuotiolla keitetty aamukahvi ja ruoka. Maistoinpa ensimmäistä kertaa broilerlenkkiä, minä kun en punaista lihaa yleensä syö.

IMG_7156 Lauantaiaamuna lähdimme sitten sukumökille ja sieltä tädin ja vanhempieni kanssa kalaan. Sää oli aivan loistava, sopivan lämmintä, eikä hyttysiä ollut YHTÄÄN. Kalakin söi tosi hyvin, tuntui, että aina kun laski ongen veteen, niin koukkuun tarttui pienempi tai suurempi ahven.

IMG_7159 Ja siinäpä saalis. Minä ja tätini perkasimme noista 32 kappaletta ja täytyy sanoa, ettei se mitään kovin miellyttävää hommaa ole, mutta tulipa tehtyä. Paistoimme mökillä ne 32 kappaletta ja loput kalat kypsennetään koirillemme syötäviksi.

IMG_7148
Kalapaikalle mennessä matkanvarrella oli kauniita sieniä ja sammalta. Siinäkin on yksi syksyn tulon merkki.

IMG_7150
Noista sienistä äitini tuumasi, että ne näyttävät aivan äitisieneltä ja lapsisieniltä. :''D

Mukava reissu oli kouluarjen keskelle! Tänään pitäisi hoitaa pari kouluhommaa ja käydä koirien kanssa lenkillä. Huomenna olisi taas palattava takaisin kouluun, aagh, viikonloppu on liian lyhyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti