sunnuntai 14. syyskuuta 2014

IMG_7357 IMG_7530 IMG_7574

Tämä viikko on sujunut aika pitkälti samalla lailla kuin muutkin, paria juttua lukuun ottamatta. Koulussa on tällä hetkellä aika kiireistä, koeviikko lähestyy ja tietyt tehtävät tulee olla kurssin loppuun mennessä valmiita, eli stressiä riittää. Koeviikolla minulla onkin sitten vaivaiset 7 koetta eli joka päivä on koe, toivottavasti selviäisin edes kohtuullisilla numeroilla....

Ne kaksi juttua, jotka tekivät tästä viikosta erilaisen kuin muut olivat koskenlasku Ruunaalla liikuntaryhmän kanssa ja viikonlopun vietto ystävien kanssa, joita ei enää niin kovin usein näe, koska he asuvat eri paikkakunnilla. Koskenlasku oli aivan mahtavaa, varsinkin kun maisemat olivat niin kauniit. Koskissa ei tosin ollut kovin paljon vettä, mutta kuitenkin sen verran, että kivaa oli. Suurin osa liikuntaryhmämme tytöistä uskaltautui uimaan Akan virtaan, mutta minä en siihen uskaltanut mennä. Jääkylmä vesi ja voimakas virta eivät oikein saaneet minua innostumaan.
Lauantaina menin erään ystäväni luo katsomaan vastasyntyneitä koiranpentuja ja viettämään viikonloppua tyttöporukalla+ yhden kaveripojan kanssa, Oli taas kerran aivan täydellinen jälleennäkeminen.

Ja huomenna pitäisi palata reippaana kouluun......Ei huvittaisi ollenkaan, mutta pakko. Tänään on vielä kirjoitettava oma osuus psykologian tutkimukseen, joka on siis ryhmätyö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti