perjantai 31. lokakuuta 2014

Music

Nyt olisi sitten musiikkipostauksen aika, musiikista kun en ole vielä ehtinyt höpöttääkään täällä blogin puolella. Itseasiassa tykkään melkein kaikenlaisesta musiikista, välillä tykkään kuunnella raskaampaa musiikkia, välillä taas kevyempää. Välillä rockia, välillä poppia. Suomalaista musiikkia en tosin kovin paljon kuuntele, mutta on suomalaisessakin musiikissa muutama hyvä kappale, mitä tykkään kuunnella. Mutta sen enempää turhia jorisematta: Lempibändini ja artistit.

1. My Chemical Romance 
























MCR:ään rakastuin 14-vuotiaana parhaan ystäväni avulla. Aluksi en edes ollut kiinnostunut koko bändistä, mutta jotenkin ihmeellisesti aloin vain tykätä heidän musiikistaan. Olin kuullut ennen fanitusta vain pari kappaletta, enkä niin hirveästi pitänyt niistä, mutta niin se vain musiikkimaku muuttuu ja kahdeksannen luokan syksyllä aloin oikein kunnolla fanittaa MCR:ää. Bändin koskettavat, melankoliset ja aggressiota pursuavat kappaleet tekivät vaikutuksen pahimmassa teini-iän vaiheessa olevaan minuun. MCR auttoi selviämään teini-iän aiheuttamista haasteista, itsetunnon puutteesta ja oman identiteetin etsimisestä sun muista murroksista. Omista esikuvista oli ihana puhua välitunnit läpeensä parhaan ystävän kanssa, josta tosin kaksi muuta hyvää ystävää kärsivät, kun heistä varmasti tuntui siltä, ettei meillä muuta puheenaihetta ollut (tosin he taisivat olla oikeassakin).

Kun kuulin viime vuoden maaliskuussa, että MCR lopetti uransa, oli se minulle aikamoinen järkytys. Vaikka onkin kyse pelkästä bändistä, niin silti se kosketti, koska olinhan fanittanut sitä aika tavalla. MCR:n hajottua yhtyeen laulaja Gerard Way ja toinen kitaristi Frank Iero alkoivat tehdä omaa musiikkia ja tykkään heidän kummankin musiikista, joten aivan kokonaan minun ei tarvinnut luopua idolieni fanituksesta. Lisäksi MCR:n vanhat kappaleet iskevät vieläkin.

Lempikappaletta MCR:ltä on tosi vaikea sanoa, mutta jos se on aivan pakko valita niin olkoot se vaikka The ghost of you. Musiikkivideokin tällä kappaleella on todella hieno.



2. Linkin Park 



































Kuva: Weheartit.com 

Linkin Parkia en ole koskaan fanittanut, olen vain pitänyt bändin kappaleista. Vuodesta toiseen Linkin Parkia on jaksanut kuunnella ja jo 10-vuotiaana popitin isoveljeni kanssa heidän biisejään, vaikka enhän minä silloin sanoista tai kappaleiden syvemmistä merkityksistä ymmärtänyt. Linkin Parkin kappaleissa vain on sitä jotain, mahtavia sanoituksia ja iskeviä rock-sointuja. Viime aikoina Linkin Park on lisännyt kappaleisiinsa myös hieman elektronisuutta (vai miksi sitä pitäisi kutsua?) ja mielestäni sekin toimii, tykkään tosi paljon! 
 Paras kappale on mielestäni Numb. 


3. Hurts                                                                                                                                                     































Kuva: Weheartit.com 

Hurts on tavallaan vastapaino alternative rockille. Hurtsin kappaleet ovat ihanan rauhoittavia ja sopivat vaikkapa kiireisen koulupäivän jälkeen rentoutumiseen. Myös silloin Hurts on oivaa musiikkia, kun jokin asia painaa mieltä. Sanoitukset ovat riipiviä ja koskettavia ja sävelet hivelevät korvia. Ei lisättävää! 

Hurtsinkin hienoista kappaleista oli äärimmäisen vaikea valita suosikkia, mutta päädyin siihen tulokseen, että olkoot Illuminated se paras.


4. Arctic Monkeys 

























Kuva: Weheartit.com 

Arctic Monkeysiin olen ihastunut ihan tässä hiljattain vuoden sisällä. Bändi tekee sellaista musiikkia, jota kuunnellessa tulee jotenkin hyvälle mielelle ja voi rentoutua. Soundi on mielestäni jotenkin menneisiin vuosikymmeniin viittaava ja se tästä bändistä tekeekin mahtavan! Välillä tuntuu, että nykyään kaikki rock-kappaleet ovat samanlaisia, mutta Arctic Monkeysin kohdalla se ei päde, vaan sillä on aivan oma persoonallinen soundinsa. 

Lempikappaleeni on Knee socks. 


5. Lana Del Rey 






































Kuva: Weheartit.com

Lana Del Reykin on itseasiassa aika uusi tuttavuus, vaikka toki kuulin hänestä jo pari vuotta sitten, en vain heti innostunut hänen musiikistaan. Joku aika sitten huomasin, että hei Lanallahan on aivan ihania ja rauhallisia biisejä! Lanan äänikin on ihanan pehmeä ja persoonallinen. Suloisella äänellä hän laulaa aika rankoistakin asioista, kuten vaikkapa uusi kappale Ultraviolence osoittaa. 

Lempikappaleeni on Video Games, joka itseasiassa olikin ensimmäinen kappale, jonka olen kuullut Lanalta. 



Olisi varmaan paljon muitakin bändejä ja artisteja, jotka ansaitsisivat maininnan, mutta jos niitä alkaisi tähän rustata, menisi siinä varmaan viikko ja postauksen pituus olisi jo aivan liian pitkä (jota se kyllä varmaan on jo). 

Mutta nyt viimeiseksi tämän hetken hittien suosikit: 

1. Lilly Wood & The Prick and Robin Schulz-Prayer in C 



2. Charli XCX-Boom clap 


3. David Guetta feat. Sam Martin-Dangerous 


4. David Guetta feat. Sam Martin-Lovers on the sun 


5. Milky Chance-Stolen dance 


6. Fall out boy-Centuries 


Tässäpä kaikki tällä kertaa, oikein hyvää viikonloppua kaikille! 

2 kommenttia: