lauantai 29. elokuuta 2015

Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa

Hellurei, taas jälleen pitkästä aikaa. En ole postaillut pitkään aikaan, mutta nyt tuntui siltä, että pakkohan tänne on jotain raapustaa. Edes vaikka pahoittelut ja selitykset sille, miksi en ole voinut päivittää blogia viime aikoina.
Syy hiljaiselooni on yksinkertaisesti koulu ja sen aiheuttama kiire ja stressi. Yo-kirjoitukset tosiaan ovat ihan oven takana ja niihinhän minä olen yrittänyt parhaani mukaan valmistautua. Päivät ovat tässä jaksossa myös pitkiä (pääosin abikurssien takia), jonka takia miltei kaikki vapaa-aika menee koulujuttuihin ja se aika, mikä jää jäljelle koulujutuista menee rentoutuessa, sekin kun on tärkeää ettei pää aivan leviä ennen yo-kirjoituksia. Mutta onhan vielä viikonloput jäljellä! Niin on, mutta ne yleensä vietän poikaystäväni kanssa, eikä silloin tule postattua, kun haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa sen oman rakkaan kanssa, jota ei koko viikkoon ole saanut nähdä ollenkaan. Tähän tosin varmasti tulee muutos muuttaessamme yhteen, silloinhan näemme toisiamme joka päivä ja varmasti vietämme välillä aikaa myös omien juttujemme parissa; minä blogaten ja poikaystävä tehden jotain omaansa.

Eli tämän postauksen tarkoitus on vain ilmoittaa kaikille teille blogiani lukeville, että en ole lopettamassa blogiani, vaan pidän taukoa. Vaikka vähän ennen koulun alkua annoinkin ymmärtää, että alan postailla koulun alettua säännöllisesti, olin näkymästi väärässä. Aika, jaksaminen ja inspiraatio eivät valitettavasti vain riitä tällä hetkellä. Palaan heti kun saan yo-kirjoitusstressin sun muut koulujutut hoidettua pois alta. Mutta näkemisiin ja seuraavaan kertaan! 

2 kommenttia:

  1. Sulla on mukavan maanläheinen blogi :) jatka samaan malliin! Ja tsemppiä kirjoituksiin! :)

    VastaaPoista