tiistai 29. maaliskuuta 2016

Here again

Viime kirjoittelusta on aivan järkyttävän pitkä aika..... Se oli vielä vuoden 2015 puolella! Aivan liian pitkä aika siis ja vaikka voisi kuvitella, että olen unohtanut tämän blogin kokonaan, niin ehei, en ole. Kaiken yo,-kesätyö ja jatko-opintohässäkän keskellä blogi on kuitenkin ollut mielessä ja olen lähinnä harmitellut sitä, ettei aikaa vain ole ollut blogille, jonka takia luonnollisesti postausideoitakaan ei ole tullut mieleen. Haluan kuitenkin ehdottomasti jatkaa bloggaamista, koska tämä on tavallaan terapeuttista, hetki omaa aikaa kirjoittaa omia ajatuksia ylös ja koota hetkiä omasta elämästä kuvien ja tekstin avulla kokonaisuudeksi. 

No mutta mitkä asiat sitten ovat olleet päällimmäisenä mielessä viime aikoina ja mitä minulle kuuluu? Kuten jo aiemmin vihjasin, niin yo-kirjoitukset ovat lähinnä syy siihen, miksi minusta ei täällä blogin puolella ole kuulunut. Vaikka en luekaan todellakaan koko aikaa, niin siitä huolimatta blogin kirjoittaminen on ollut miltei mahdotonta, koska ajatukset ovat kuitenkin olleet kokoajan yo:issa, joka ei ole ruokkinut luovuutta ollenkaan. Yo-kirjoitusten lisäksi minun on hoidettava vielä muutama lukion kurssi pois alta viimeistään vappuun mennessä. Siinä sivussa olen kuumeisesti lähetellyt myös kesätyöhakemuksia ja ottanut selvää jatko-opinnoistani. Jotkut pystyvät kaiken tämän ohella bloggaamaan, mutta itse en jostakin syystä ole siihen kyennyt, tai ehkä olisin kyennyt, mutta tekstit tuskin olisivat olleet kovin hyvää luettavaa inspiraation puutteen vuoksi. 

Mutta vaikka stressiä riittää, on elämässäni muuten kaikki kohdallaan. Parisuhteessa menee hyvin ja alkanut kevät saa minut innostuneeksi ja ehkä se stressikin sen ansiosta pikkuhiljaa helpottaa. Kevään myötä olen innostunut myös kasveista, vaikka meidän tuparilahjaksi saamamme fiikus kuolikin liiallisen kastelun seurauksena. Haluan silti yrittää kasvattaa joitakin kasveja siemenestä asti. Ostimme myös uuden fiikuksen ja tällä kertaa olisi tarkoitus pitää se hengissä! Myös poikaystäväni äiti toi meille kolme huonekasvia lisää, joten ehkäpä minusta vielä viherpeukalo tulee!

Pyrin pikkuhiljaa kaiken tämän yo-hässäkän jälkeen palailla postailemaan ja vaihtamaan bannerin ja muun ulkoasun keväisemmäksi. Nyt loppuun kuvia tauon ajalta.
InstagramCapture_efd387d7-9e48-492a-a974-dc73c85cbd23
Pakkasten aikaan oli kyllä kaunista! Itse olin sen verran mukavuudenhaluinen, että tyydyin ihailemaan pakkasen kauneutta ihan vain sisältä käsin. Nuo pakkaskukat ovatkin siis tietysti kuvattu sisältä päin. 
synttäricollage
Tammikuussa vietettiin tyttöporukalla ystävämme synttäreitä skumppaa kilistäen ja kakkua mutustaen, samaisella reissulla kävimme myös kiinalaisessa ravintolassa syömässä, minä aivan ensimmäistä kertaa ja oli todella herkullista! 

WP_20160213_17_43_12_Pro
Päivää ennen ystävänpäivää kävimme poikaystäväni ja vanhempieni kanssa Jyväskylässä. Alunperin minun ja poikaystäväni oli tarkoitus shoppailla, mutta ehdimme kiertää vain H&M:n ja meille tuli jo nälkä (pitkän ajomatkan jälkeen), joten suuntasimme Rossoon. Pizzan jälkeen söimme tuollaisen ihanan mutakakkuannoksen, ja ahh se maistui aivan täydelliseltä! Koska jouduimme odottelemaan ruokia niin pitkään, emme ehtineet enää kovin paljon kierrellä kauppoja, mutta eipä se haitannutkaan. Juhlimme ystävänpäivää etukäteen hyvän ruuan parissa, joka ei ollut yhtään huono idea.
IMG_1068
Kävin tässä maaliskuussa myös Keravalla moikkaamassa mummoa ja Mäntsälässä tervehtimässä tätiäni ja hänen miesystäväänsä. Poikaystävä jäi kotiin ja salaperäisesti hän vihjaili, että hänellä on yllätys, eikä vain yksi yllätys, vaan jopa useampi. Yritin pohtia pääni puhki mikä ihme se voisi olla, mutta en tosiaan keksinyt. No, tullessani kotiin hän oli tehnyt minulle syntymäpäiväkakun ja puunannut kotimme lattiasta kattoon ja laittanut seinille julisteita. Voitte vain kuvitella miten onnellinen olin, kun sain reissun jälkeen tulla puhtaaseen kotiin! Myöskin syntymäpäiväkakkuni oli todella herkullinen. Noiden lisäksi sain häneltä ihanan Esi-isä-muumimukin ja kuulemma postissa on tulossa vielä yksi lahja minulle....Välillä sitä miettii hemmotteleeko hän minut aivan pilalle.  

Huomenna minulla on psykologian yo-koe ja perjantaina viimeinen yo, saksa. Pitäkää minulle peukkuja että ne menevät hyvin! Niiden jälkeen tämä tyttö onkin loppusilausta vaille ylioppilas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti