maanantai 20. kesäkuuta 2016

Camping trip in Ruunaa part 1

Viime viikonloppuna vihdoin teimme poikaystäväni kanssa sen, mitä olimme suunnitelleet jo vuoden. Kävimme Ruunaan retkeilyalueella ja yövyimme siellä. Poikaystäväni lähinnä kalasti, minä taas valokuvasin ja nautin muutoin kauniista maisemista. Kalaa ei tullut, mutta valokuvia sen sijaan tuli jokunen otettua, joten pikimmittä puheitta niiden pariin! Kuvia tuli otettua loppujen lopuksi niin paljon, että jaan tämän postauksen kahteen osaan. 
IMG_2150
Yövyimme siis Horkka-nimisessä laavussa. Horkka sopikin sen nimeksi hyvin, koska aika viileän sään vuoksi jouduimme välillä palelemaan aika tavalla, vaikka luulimme pukeutuneemme lämpimästi. No, onneksi nuotio lämmitti hieman. 
IMG_2157
Ja tuollainen kasa tavaraa meillä oli mukana. Ruokaa, makuupussit, kalastusvehkeet, vaatteita ja muuta tarpeellista. 
IMG_2194
Tuollainen silta johtaa laavulta pois. Omasta mielestäni se on aika kaunis, niin kuin kyllä melkein kaikki luonnossa olevat sillat. Tuon sillan alla pauhaa siis koski, niin kuin käytännössä joka paikassa Ruunaalla. 
IMG_2199
IMG_2210
Tällaisia kauniita metsäpolkuja pitkin vaellettiin kalapaikasta toiseen. En tiedä teistä, mutta minusta tuollaiset polut ovat aivan ihania! Märkinä ne tosin ovat juurien takia aika liukkaita. 
IMG_2217
IMG_2244
IMG_2296

Siinäpä kaikki tällä kertaa, loput kuvat Ruunaalta näette seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti