tiistai 29. marraskuuta 2016

Hoitoala- ei sittenkään minua varten

Kipitän pikavauhtia töistä kotiin, koska olen juuri kuullut luokkani whatsapp-ryhmästä, että syksyn korkeakoulujen yhteishaun tulokset ovat tulleet opintopolkuun. Olen toiveikas, onhan pari muutakin luokaltani päässyt sairaanhoitajaksi! Päästyäni kotiin ryntään suoraan tabletilleni, nappaan nettipankkitunnukseni ja kirjaudun sydän pamppaillen opintopolkuun. "Sairaanhoitaja, päivätoteutus 52. varasijalla", "kätilö päivätoteutus, 53. varasijalla." Hautaan pääni käsiini ja alan itkeä. Ei tämän näin pitänyt mennä, panostin pääsykokeisiin ja tässä on tulos! Luokkani whatsapp-ryhmään tulee lisää innostuneita viestejä siitä, kuinka muut ovat päässeet opiskelemaan sairaanhoitajiksi. Tunnen itseni tyhmäksi ja kelpaamattomaksi muihin verrattuna. Poikaystävä tulee kotiin ja lohduttaa, pikkuhiljaa olo paranee, mutta silti harmittaa. En halua jatkaa amiksessa lähihoitajaksi opiskelemista, mutta toisaalta en halua hakea töitäkään, koska niitäkään ei ole paljon tarjolla. Hieman rauhoituttuani soitan äidille ja kerron itku kurkussa, etten päässyt. Hän kannustaa hakemaan ensi keväänä uudelleen korkeakouluihin ja samalla puhumme siitä, kuinka minulla ei ole motivaatiota jatkaa lähihoitajaksi opiskelemista. Hänen kanssaan tulemme siihen lopputulokseen, että haen keväällä töitä kunnes saan opiskelupaikan AMK:sta tai yliopistosta. 

Hieman myöhemmin illalla isä soittaa ja kehottaa, ettei kannata lannistua. Hän myös sanoo aivan suoraan, että oli aika yllättynyt siitä, että hain sairaanhoitajaksi. Hän ei ollut osannut ajatella minua sille alalle, vaan pikemminkin lukemaan kieliä tai journalistikkaa/jotain muuta yliopistossa. Myönnän puhelun aikana, että välillä olen itsekin miettinyt samaa, että onko sairaanhoitaja itseasiassa ollenkaan ala, jolle haluan? Puhelun jälkeen pystyn vihdoin myöntämään itsellenikin, että ei, ei ole. Loppujen lopuksi siis valinnan tulos on ihan hyvä, voin keväällä hakea opiskelemaan aloille, jotka oikeasti kiinnostavat minua! Maailma tuntuu huomattavasti valoisammalta paikalta. 

Enää on mietittävänä se, jatkanko kuitenkin lähihoitajan koulutusta. Aluksi ajattelen jatkavani niin kauan kunnes pääsen korkeakouluun, mutta loppujen lopuksi tulen toisiin aatoksiin. Miksi en hakisi Jyväskylän ammattiopiston jatkuvassa haussa jollekin muulle, omanlaisemmalle alalle? Päätän hakea matkailualalle ja kuva-artesaaniksi. Matkailuala on ensimmäisenä hakuvaihtoehtona, koska työllistyminen on parempaa kuin valokuvausalalla. Toisaalta sitä ei välttämättä tarvitsisi miettiä, koska haen kuitenkin ensi keväänä taas yliopistoon ja AMK:iin opiskelemaan, mutta kesätöiden saaminen olisi kyllä enemmän kuin toivottua. Haen sille alalle myös sen takia, koska erilaisten tapahtumien suunnittelu kuulostaa mielestäni mielenkiintoiselta ja mielessä on käynyt myös oman matkailuyrityksen perustaminen. Jos noilta aloilta ei löydy vapaita paikkoja, haen tammikuussa alkavaan hotelli,-ravintola ja cateringalan koulutukseen. Päätös tuntuu niin oikealta. Tuntuu vapauttavalta ajatella, että mahdollisesti tammikuussa opiskelen alaa, josta oikeasti tykkään ja johon olisi motivaatiota, toisin kuin lähihoitajaksi opiskellessa. 

Arvostan lähihoitajien tekemää työtä todella paljon, mutta se ala ei vain sovi minulle. Ajattelin pitkään, että hoitoala on minulle se juttu, mutta ei taida ollakaan. Haluan alalle, jossa voin toteuttaa itseäni paremmin ja joka oikeasti kiinnostaa. Motivaatio oli aika huonoa opiskelussani, joten jo silloin olisin voinut miettiä, onko tämä nyt oikeasti se ala, jota haluan opiskella. No, nuoruuteenhan kuuluu kokeilu ja virheistä oppiminen, joten nyt on ainakin nähty mikä ala ei sovi minulle! Isääni lainaten, ei kun uutta matoa koukkuun! 

4 kommenttia:

  1. Mulla ollut vähän samoja fiiliksiä tästä hoito alasta, että onko se sittenkään just se mun juttu. Onneks ollaan viellä nuoria, niin aikaa on etsiä sitä omaa alaa :)

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Minä olen niitä jotka eivät varmaan koskaan tiedä "mikä musta tulee isona". Yliopisto on käyty ja 3 vuotta työelämässä oltu. Opiskeluaikoina jo mietin että minkähän ala tuli oikein valittua.. Ois pitänyt ehkä mielummin lähteä akrologiksi tai metsänhoitajaksi. Nyt työelämässä ollessa olen kuitenkin ihan tykännyt työstäni, mutta olen sitä mieltä että ovet ovat kyllä aina avoina jos haluan vaihtaa elämän kurssia, mutta mistään kokemuksesta ei ole haittaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että työelämä opettaa paljon paremmin kun koulunpenkillä istuminen. Jos siis mielestäsi et ole sopivassa koulussa niin ei kannate turhaa jatkaa. Kerää mielummin työkokemusta, jota ei ole koskaan liikaa cv:ssä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole yksin ajatusteni kanssa! :) ja varmasti on totta, että työelämässä oppii enemmän.

      Poista