perjantai 4. elokuuta 2017

I'm back

Moikka, täällä sitä taas ollaan tahattoman muutamaa päivää vaille puolen vuoden blogitauon jälkeen, onkohan blogihistoriani pisin? No oli tai ei, josko sitä pikkuhiljaa herättelisi tätä blogia jälleen eloon. 

Tauon aikana on ehtinyt tapahtua paljonkin asioita, olin työssäoppimassa kotipaikkakunnallani, kävin pääsykokeissa ja aloitin kesätyöt. Niin ja tulinhan minä hyväksytyksi Jyväskylän yliopistoonkin, saksaa lukemaan! Kuten arvata saattaa, olen todella innoissani ja iloinen siitä, että pääsin yliopistoon, kokiksi opiskelu kun ei oikein napannut. 
AH5A3845
Aloitin kesätyöt siis 5.6. samassa paikassa, jossa olin työssäoppimassa keväällä. Olen siis keväästä asti asunut porukoillani ja rampannut työpaikan, kodin ja poikaystävän vanhempien kodin väliä. (poikaystäväkin töissä kotipaikkakunnallaan). Työpaikkani on siis noin. 60 kilometrin päässä kotikodistani ja poikaystäväni kotikoti melkein 60 kilometriä meiltä. Ja ei, en vieläkään omista ajokorttia..... Lienee sanomattakin selvää, että olen aika täynnä tätä kolmen paikan väliä ravaamista ja lasken päiviä töiden loppuun (8 päivää enää!). Toisaalta, onhan se ihan hemmetin hyvä juttu, että edes sain töitä, moni ei sitä mahdollisuutta ole saanut! 
AH5A3985
Olen minä onneksi ehtinyt rentoutuakin vähän tässä kesän aikana. Juhannusta vietin poikaystäväni kotikotona ja välillä olen ollut perheen kanssa mökillä. Sitten on ollut myös niitä päiviä, kun olen tuijottanut vain netflixiä, mutta välillä tarvitsee sellaisiakin päiviä. 
AH5A3958
Minulla on aivan kamala hinku päästä takaisin Jyväskylään! Tahdon pitää oikein kunnon suursiivouksen, pestä ikkunat, siivota keittiönkaapit, vaatekaapit, jne.....Kaipa sitä 4 kuukauden vanhempien luona asumisen jälkeen haluaa päästä jo elämään omaa yhteistä elämää poikaystävän kanssa. Odotan myös yliopiston alkamista todella paljon! Ja nyt toivon, että saksan kielen opiskelu+sivuaineet olisivat se minun juttu, en enää haluaisi vaihtaa opiskelupaikkaa, kun ensin minusta piti tulla lähihoitaja, sitten kokki, mutta molemmissa koulutuksissa olin alle 6kk. Ehkä olen kuitenkin enemmän teoreetikko ja opiskelijatyyppi, etten sen takia sopeutunut noille hyvin käytännönläheisille aloille.
AH5A4132
Odotan myös sitä, kun 16.8. lähdemme koko perhe sekä tätini ja hänen miesystävänsä kohti Tallinnaa. Olemme siellä 3 yötä, joten siinä ajassa ehtii varmasti tehdä muutakin kuin vain esimerkiksi shoppailla, vaikka eiköhän sitäkin ole luvassa! Tavoitteena olisi, että teen reissusta postauksen ja otan kameranikin mukaan.

Tällainen paluu tällä kertaa. Tauon aikana minulla oli ikävä blogin kirjoittamista, joten nyt pyrin taas siihen, että tulisi kirjoiteltua edes silloin tällöin, onhan tämä melkein kuin terapiaa selvittää ajatuksiaan ja jakaa valokuvaotoksia tänne. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti